Minun on jo pidempään pitänyt kertoa teille kylpyläkokemuksestani Darmstadtissa, mutta olen ollut liian laiska kirjoittamaan kilometrin mittaista tekstiä. Korjataanpa asia.

Kävimme poikaystäväni kanssa Darmstadtissa Jugendstilbadissa, joka nimensä mukaisesti edustaa jugend-tyylistä kylpylää (oikein kaunis, näyttävä rakennus). Rakennus on jaettu kolmeen alueeseen: saunaosastoon, spa-alueeseen ja perinteisempään uimahallimaiseen osioon. Jokaiselle alueelle pystyi ostamaan erillisen lipun, tai maksamaan täyden hinnan, jolloin kyseisellä rannekkeella pääsee kaikkialle. Tästä saa jo varmaan kuvan, että nämä ovat siis ERILLISIÄ alueita, joten nopea "ensin saunaan ja sitten uimaan ja taas takaisin saunaan" ei onnistu ilman portaiden kipuamista. Ei se mitään, ymmärtäähän sen.
Yllätykset meidän näkökulmasta alkoivat jo pukuhuoneesta. Pukutilasta löytyi useampi isohko koppi, joista jokaissa kopissa oli n. 10 kaappia, joihin asiakkaat voivat jättää tavaransa ja vaatteensa. Meillä molemmilla oli omat avaimet, mutta vaatteiden vaihto tapahtui samassa kopissa ilman sukupuolijaottelua. Entä jos olisin tullut kaveriporukalla tai samaan aikaan sattuisi olemaan ruuhka, olisimmeko me kaikki siltikin samassa kopissa vaihtamassa? Huomio: kopin ulkopuolelta löytyi yksi lukollinen tila, jonne NAISET pääsivät riisuutumaan, mikäli heistä ajatus jaetuista tiloista oli ahdistava. Miehille ei ollut vastaavaa tilaa.

Kun vaatteet saatiin alun hämmästelyn jälkeen pois, niin suuntasimme saunaosastolle kerrosta ylemmäs. Missä suihkut ovat? Kuuluuko meidän kietoa itsemme pyyhkeeseen saunassa, kun uikkarit eivät saa olla päällä? Vastaus 1: suihkut löytyvät saunan edustalta. Itseasiassa joistakin saunoista näkee suihkuttelevat ihmiset. Vastaus 2: Ei, pyyhettä ei pidetä päällä vaan sen päällä istutaan. Pieneksi selvennykseksi, nämä olivat yhteiset pesu- ja saunatilat. Olet siis alasti muiden tuntemattomien miesten ja naisten seurassa ja peseydyt myös heidän kanssaan. Mikä tässä on niin ihmeellistä, ollaanhan Suomessakin alasti saunassa! Vaan enpä ole ennen ollut julkisissa saunatiloissa alasti miesten kanssa, paitsi roomalaisessa saunassa vesihöyryn keskellä jossa hädin tuskin näkee omia varpaitaan. Pääsin mukavasti tuntemaan ulkomaalaisten hämmennyksen, kun heille kerrotaan että Suomessa saunotaan alasti. Ei tämä onneksi mikään suuri ongelma ollut, ennemmin se vain pääsi yllättämään. En osannut arvatakaan, että saksalaiset olisivat niin vapautuneesti toistensa seurassa syntymäasussa.

Saunaosastolta löytyi saunavaihtoehtoja jokaiseen makuun, ja jopa kaksi suomalaista saunaa. Ensimmäinen suomalainen sauna oli 90-asteinen ja terassialueelta löytyi 95-asteinen suomalainen sauna. Kummassakaan saunassa ei ollut löylynheittomahdollisuutta, joten ilma oli varsin kuiva. Tuntui erittäin oudolta vain istua ja haaveilla löylyn heittämisestä. Onneksemme pääsimme osallistumaan ulkosaunassa järjestettyyn saunaseremoniaan, jonka aikana shortseihin ja t-paitaan pukeutunut työntekijä tuli saunaan heiluttelemaan pyyhettä jokaisen eteen pieneksi toviksi ja sen jälkeen hän lisäsi kiukaalle menthol-eukalyptusjäähilettä useampaan otteeseen. Hän kehotti sulkemaan silmänsä, jos menthol alkaa kirvelemään silmissä. Seremonian jälkeen jokaiselle osallistujalle tarjottiin lasillinen puolukkamehua. Olo oli mitä mainioin tuon saunottelun jälkeen. Oli kiva kokea jotain uutta, vaikka se olikin olevinaan suomalainen saunatuokio.

Kun olimme istuskelleet riittävästi eri saunoissa, siirryimme spa-osastolle. Siellä oli luolamainen allas, jossa veden alla vilkkui eri värejä ja kun upotti korvansa veden alle, niin pystyi kuuntelemaan rauhallista klassista musiikkia. Altaassa oli suolavettä, joten kelluminen onnistui helposti, jolloin pystyi keskittyä musiikkiin. Osastolta löytyi pari pienempää allasta, oli yrttiallas ja joku muu, sekä kylmävesiallas. Tämän musiikkialtaan lisäksi ei siis mitään kovin erityistä omasta mielestäni.
Uimahallin puolella oli perinteinen kuntouintiin soveltuva allas, lastenallas ja ulkoallas. Ulkoaltaan vesi oli ihanan lämmintä, ja oli mukava päästä haukkaamaan hieman raitista ilmaa. Hetken ulkoaltaassa lilluttuamme vastaan tuli isä kahden lapsen kanssa. Vanhempi lapsista oli ehkä 2–3-vuotias ja nuorimmainen oli vasta kuuden kuukauden ikäinen vauva. Vanhemmalle lapselle iski jokin murhe, joten isä pyysi että voisinko pidellä vauvaa hetken, kun hän selvittää asiaa toisen lapsen kanssa. Tehtävä oli yllättävän haastava tällaiselle kokemattomalle vauvaurpolle: kuinka pitää vauva lämpimänä niin, että sen pää on koko ajan vedenpinnan yläpuolella? Jos kannatelen vauvaa liian ylhäällä, sen selkä jäätyy. Jos yritän pitää sitä vedenrajassa, vesimassan liikahtelun myötä vauva saattaa hörpätä vettä. Tämän hurjan aivopähkinän sain ratkaistua huljuttelemalla vettä vauvan selkään. Olin todella helpottunut, kun isä otti vauvansa takaisin. On pelottavaa olla vastuussa niin pienestä oliosta.

Päivän päätteeksi kävin suihkussa ennen pukeutumista. Ainoa inhottava asia oli, että mukanani ollut ainoa pyyhe oli kauttaaltaan märkä ja haisi pahalle, sillä olin joutunut käyttämään sitä istuinalustanani saunassa. Oli todella merkillistä, että kylpylän puolesta saunatiloissa ei tarjottu istuinalustoja kuten Suomessa on tapana. Eikö tämä ole erittäin epähygieenistä? Osa ihmisistä ei edes käyttänyt pyyhettä, vaan istuivat muina miehinä ja naisina paljaalle lauteelle. Päätin olla koskematta siihen pyyhkeeseen enää, joten puin vaatteet päälle märälle iholle. Hiusten ylimääräiset vedet puristin lattialle.

Kaikista näistä pienistä yllätyksistä huolimatta reissu oli varsin mukava. Ainakin hyvin mieleenpainuva. Seuraavalla kerralla osaan ottaa mukaani ylimääräisen pyyhkeen, ja tiedän mitä odottaa. Nätti paikka joka tapauksessa. Jos alastomuus ei häiritse (tai jos se houkuttelee), niin suunta kohti Darmstadtia! Vastaavia paikkoja löytyy varmasti muualtakin Saksasta. Täällä on myös alastonkylpylöitä, joissa uima-asut ovat kielletty.