Lauantaisin Darmstadtissa järjestetään ulkoilmakirpputori, jossa lähinnä ulkomaalaiset ja maahanmuuttajat käyvät ostoksilla ja myyvät omia tavaroitaan.

Heräsimme neljältä aamulla ja lähdimme liikenteeseen viiden jälkeen varmistaaksemme itsellemme hyvän myyntipaikan. Olimme ensimmäisten joukossa myyntipaikalla kello puoli kuusi ja noin tunnin verran yritimme torkkua täyteen pakatussa autossa, jossa jalkatilaa ei liiemmin ollut.

DSC_0191.jpg

Virallinen myyntiaika alkoi kahdeksalta aamulla, mutta jo puoli seitsemältä sai alkaa purkamaan tavaroitaan autosta ja järjestellä myyntipistettä. Välittömästi kun auton peräluukku aukeni, ahneimmat ostajat rynnistävät avatun takaluukun luo ja alkoivat penkoa laatikoita taskulamput käsissään. Suurin osa näistä aikaisista asiakkaista oli muita myyjiä, jotka halusivat tehdä edullisia löytöjä, jotta voivat myydä parhaimmat tuotteet parempaan hintaan omassa pöydässään. Näille haaskalinnuille ei riittänyt huutaminen eikä hätistely. Ainostaan laatikoiden repiminen heidän käsistään oli riittävän selvä viesti siitä, että emme ole vielä valmiita myymään.

DSC_0192.jpg

Kun pöytä oli vihdoin saatu kutakuinkin järjesteltyä, pystyimme aloittaa myymisen. Kauppa kävi yllättävän hyvin, vaikka suurin osa myytävistä tavaroista olikin turhanpäiväisiä tilpehööriä. Toki joukkoon mahtui myös elokuvia, lautapelejä ja keittiövälineitä.

Päivän piristys oli yli 70-vuotias herra, joka osti Pietarista kertovan aikakauslehden. Hän tuumasi, että onhan Venäjällä käytävä ennen kuin joutuu kuoppaan makaamaan. Herra palasi päivän mittaan useamman kerran takaisin myyntipisteellemme juttelemaan niitä näitä. Tietysti nyt tiedämme hänen koko suvun kaikki tragediat.

DSC_0193.jpg

On merkillistä, mitä kaikkea kirputoreilla yritetään myydä ja mitä lopulta ihmiset ostavat kun halvalla saavat. En asiaa sikäli kritisoi, parempi se on että tavarat löytävät uuden kodin, kuin että ne heitettäisiin suoraan roskalavalle.

IMG-20151117-WA0001.jpg

Viimeisen tunnin ajan myimme lähes kaikki loput tavarat euron tai 50 sentin hintaan välttääksemme tavaroiden takaisin kotiin viemisen. Valitettavasti kaikkea emme saaneet myytyä, mutta jäljelle jääneistä tavaroista en itsekään suostuisi maksamaan yhtään mitään.

Vaikka päivä olikin pitkä: herätys klo 4 ja myyntipaikan siivoaminen lopulta kello 14, oli se ehdottomasti vaivan arvoinen niin rahallisesti kuin kokemuksensa puolesta. Pääsin käyttämään saksankielen taitojani muiden lähes yhtä huonoa saksaa puhuvien keskuudessa. Se on oikeasti mukavaa, sillä muualta tulleet puhuvat kantaväestöä hitaammin ja käyttävät yksinkertaisempia sanoja, jolloin minullakin on mahdollisuus ymmärtää. Kielitaitoni on selvästi kehittynyt tämän vajaan kahden kuukauden aikana, jonka olen nyt viettänyt Saksassa. Se antaa uskoa siihen, että jossain vaiheessa voisin mahdollisesti jopa saada työpaikan Saksasta. Siihen on vielä matkaa, mutta sitä sopii tavoitella!