Perinteisiä tekstein koristeltuja Lehkucheneita löytää jokaiselta torilta.

Päiväsaikaan torit ovat rauhallisia paikkoja, jossa lapsiperheet ja ikäihmiset käyvät etsimässä joululahjaideoita ja maistelevat paikallisia herkkuja. lltaa kohden kävijäkunta vaihtuu opiskelijapainotteisemmaksi ja sekaan lyöttäytyvät työssäkäyvät aikuiset, jotka useimmiten seurustelevat lämpimän kupin ääressä ja nälän yllättäessä suuntaavat läheisille ruokakojuille ostamaan suolaisia purtavia, kuten makkaraa, crepejä, langosia (letun tyylinen ruoka, joka uppopaistetaan rasvassa), pizzaa ja muita kulloinkin tarjolla olevia lihaisia ruokia.

Glögikojun pöydissä oli tunnelmallinen soihtuvalaistus.

Kuten tämän kirjoituksen otsikostakin saattaa päätellä, niin joulutorit toimivat kohtaamispaikoina. Sinne mennään pitkän työpäivän jälkeen juomaan kuppi lämmintä Glühweinia, joka on glögin saksalainen vastine. Myös opiskeljat tapaavat ystäviään usein joulutorin valojen loisteessa ja hiippailetvat koteihinsa yön tunteina. Tuttujen lisäksi torilla on helppo tutustua uusiin ihmisiin, sillä ruoka- ja juomakojujen edustalla on vain rajoitetusti pöytätilaa, jonka ansiosta jokainen vapaa pöydän kulma on oiva mahdollisuus lyöttäytyä uusien ihmisten seuraan, ja alkoholilla höystetyt juomat madaltavat kynnystä aloittaa ystävällismielinen keskustelu pöytäläisten kanssa.

Lämpimät juomat tarjoillaan lasisista tai posliinisista mukeista, joissa on pantti. Kupposet palautetaan käytön jälkeen sinne, mistä juomat ostettiin.

Itse tutuistuin hieman alle 50-vuotiaaseen taiwanilaiseen mieheen, joka oli vierailemassa saksalaisen tuttavansa luona kolmen päivän ajan. Molemmat miehet olivat insinöörejä ja olivat tutustuneet toisiinsa saksalaisen ollessa työkomennuksella Taiwanissa. Glögin mittaisen tutustumisen aikana jaoimme tarinoita maailmalta ja yritimme yhdessä muistella, mitä mielenkiintoisia nähtävyyksiä Darmstadtin lähimaastosta löytyy, jonne kaksikko voisi jäljellä olevan kahden päivänä aikana suunnata.

Illan toinen kohtaaminen oli kahden yliopisto-opiskelijan kanssa. He vaikuttivat kovin kiinnostuneita Suomesta. Usean kysymyksen jälkeen he saivat selville, että suomalaisille on normaalia olla tuttujen kanssa saunassa alasti, toisinaan jopa sekaryhmissä, mutta julkisissa saunoissa pitäydytään vain oman sukupuolen edustajien kanssa (lue aikaisempi kirjoitus Jugenstilbadista). Heidän mielestään ajatus on täysin nurinkurinen, sillä tuttujen näkeminen alasti on kiusallista, mutta tuntemattomien kanssa alastomuuden kestää, sillä heitä ei luultavimmin enää koskaan tapaa. Ymmärrän heidän ajatuksenjuoksunsa, mutta valitsen silti mielummin naisten saunavuoron.

Wanhan ajan karkkikauppa

Mikäli seurustelu tuttujen tai tuntemattomien kanssa ei innosta, niin joulutorilla voi tietenkin viettää aikaa myös kierrellen ja nauttien joulun tunnelmasta. Ruoka-ja juomakojujen lisäksi joulutoreilta löytää monenlaisia herkkupuoteja. Myynnissä on muun muassa käsintehtyä toffeeta, karkkeja, hunajaa, pipareita ja erilaisia perinteisiä saksalaisia keksejä. Näiden lisäksi useat käsityöläisten myyvät torilla valmistamiaan tuotteita. Erityisesti villatuotteet kuten sukat, paidat ja pipot ovat talvisaikaan suosittuja. Keramiset astiat, ruokakellot sekä pöytäkoristeet kuuluvat vahvasti saksalaiseen käsityöläisperinteeseen, jonka vuoksi lähes jokaiselta joulutorilta voi löytää keramiikkaa. Sekaan mahtuu myös paljon massatuotannolla valmistettuja paitoja, kaulahuiveja ja muovisia vimpaimia, joiden myyntiä joulutoreilla on varinaisesti ymmärrä, mutta saahan sitä myydä mitä huvittaa.

Vinkki: vaikka suomalaisen näkövinkkelistä joulutorin tarjonnasta löytyy ihania joululahjaideoita, niin kannattaa harkita vahvasti ennen kuin ostaa niitä saksalaisille lahjaksi. Heidän silmissään torilta ostetut lahjat välittävät lähinnä tarinaa siitä, että glögin maistelun lomassa jolulahjaostokset unohtuivat totaalisesti, eikä mikään muu paikka viime hetkellä ollut enää auki, joten hunajakojun valmiiksi paketoitu herkkukori oli ainut mahdollisuus selvitä kiusalliselta "anteeksi rakas, unohdin lahjasi" -keskustelulta.

Suurin halloween-pettymys oli kuitenkin se, että Saksassa on Amerikan mallin mukaan tapana käydä keppostelemassa naapurustossa keppostelemassa, mutta kukaan ei tullut ovellemme! Meillä oli punottu kori täynnä pieniä karkkipusseja ja naapurusto vilisee lapsia, mutta yksikään ei tullut ovellemme. Olisin kovasti tahtonut nähdä muutaman pikkunoidan kuiskuttelemassa „Süßes oder Saures“    (karkki vai kepponen) oviaukossa. Pettymyksen määrä on suuri, mutta onneksi on edes karkkeja, joita syön taltuttaakseni tuskani. Pieneksi huvitukseksi "muokkasin" yhden kuvan, joka mielestäni tuo esille hienosti yhden mahdollisen halloweeniin liittyvän sudenkuopan.

Tämän kuvan nimi on "odotukset vastaan todellisuus".

Ehkä hyvä, etten mennyt halloween-bileisiin. Olisin kuitenkin ollut epäonnisen näköinen ihmissusi. Vaikka onhan tuo tyttö hirmuisen suloinen. Ehkä ensi vuonna sitten.

Kyseinen lauantai saapui vihdoin ja sain liiemmittä suostutteilutta Felixin tulemaa kanssani glögi-iltamaan. Vielä ennen lähtöä appi muistutteli, että älä sitten pety, kyseessä on todella pieni huone metsän keskellä. Vastasin, että silloinhan se on autenttinen suomalainen mökki.

Tällainen pieni tie johdattaa FinnKioskille. Oikealla puolella on siirtolapuutarha ja vasemmalla on metsää, jonne ei pääse kulkemaan, koska se on aidattu. Oma teoriani on, että se on aidattu juurikin FinnKioskin asiakkaiden takia, jottei Karhun huuruissa olevat suomalaiset eksy metsään. Tätä teoriaa tuki matkan varrelta löytynyt tyhjä Karhun oluttölkki.

Kioskin pihaan oli pystytetty kolme pientä juhlatelttaa, jossa vieraat pääsivät nauttimaan glögistä ja korvapuusteista. Sää oli perinteinen saksalainen talvisää, eli n. 5 °C ja vesisadetta. Tällaista on nyt ollut useamman päivän.

Kioski oli todellakin vain yksi pieni huone, jossa oli myynnissä erilaisia tuttuja herkkuja, kuten hilloja, suklaata, kaurahiutaleita, olutta, liköörejä, lihasäilykkeitä ja ruisleipää. Heillä on myös nettikauppa, mutta omistajan mukaan ihmiset haluavat tulla paikan päälle ihastelemaan näitä eksoottisia tuotteita. Jos haluat tutustua tarkemmin heidän valikoimaansa ja hintatasoon, tästä pääset heidän sivuilleen: http://finnkiosk.de/ .

Omat ostokseni koostui Karhun oluesta (maistiaisiksi isäntäperheelle), puolukkalikööristä, karpalolonkerosta ja Pandan lakumix-pussista. Alkoholituotteet olivat edullisempia kuin Alkosta ostettaessa. Kyllä – tarkistin Alkon nettisivuilta hinnat ennen reissua FinnKioskiin. Muut tuotteet olivat samaa hintatasoa tai hieman kalliimpia. Kohtuuhintaista omasta mielestäni, mutta täkäläisiin hintoihin verrattuna kallista. '

Ostostuokion päätteeksi nautimme muiden vieraiden ympäröimässä sinisessä teltassa mukilliset alkoholitonta glögiä ja jaoimme yhden korvapuustin. Glögiä ja korvapuustia ostaessa oli todella vaikea päättää, millä kielellä tekisin tilauksen: suomeksi, saksaksi vai englanniksi. Ja myyjä ihmetteli, minkä ihmeen takia haluamme alkoholitonta glögiä. Kun Felix vastasi, että hänen täytyy ajaa, niin myyjä jatkoi ihmettelyään ja totesi että emme kai me molemmat ole ratissa yhtäaikaa. Saksassa myydään hyvin vastaavaa tuotetta, Glühweinia, joka on aina alkoholillista. Lapsille on joku oma versio, mutta sillä on toinen nimi. Eikä täällä ole niin justiinsa, vaikka vähän olisi olutta tai glögiä nauttinut ennen ajomatkaa. Alkoholi- ja liikennekulttuuri on hieman erilainen kuin Suomessa.

Ympäriltä kuului niin suomea kun saksaa, mutta voittopuoleisesti paikalla oli suomalaisia. Heidän tarinoistaan en tiedä, kuinka he ovat paikalle eksyneet ja kuinka pitkään he ovat asuneet Saksassa. Hyvin näyttivät viihtyneen. Useat ottavat koiransa mukaan ja istuskelevat teltassa kaikessa rauhassa ja polttavat muutaman savukkeen. Kaiken kaikkiaan eläminen täällä on rennompaa kuin Suomessa, sillä kaikkia sääntöjä ei tarvitse noudattaa niin vakavasti. Toisia sääntöjä sitten vahdataan huomattavasti tiukemmin. Kuulin eilen, että jos sattuu olemaan niin hyvä talvi, että lunta sataa maahan asti, niin varhain aamusta talonomistajat ryntäävät lakaisemaan heidän tieosuutensa täysin lumettomaksi ennen kuin muut lähtevät töihin. Täällä on laki, jonka mukaan yksityishenkilöt ovat vastuussa siitä, jos talon edustalla on lunta ja joku sattuu kaatumaan ja satuttamaan itsensä, jolloin kyseisen tiepätkän varressa asuva henkilö joutuu maksamaan kaikki terveydenhoitokulut, jotka kaatuneelle henkilölle aiheutuu. Pahimmassa tapauksessa joku voi loukkaantua pahasti ja olla esimerkiksi liikuntakyvytön lopun elämäänsä. Tällöin tiepätkän omistaja joutuu maksamaan korvausta lopun elämäänsä tälle toiselle henkilölle. Kuulostaa aika hurjalta suomalaisen korvaan, eikö kuulostakin?

Heräsimme neljältä aamulla ja lähdimme liikenteeseen viiden jälkeen varmistaaksemme itsellemme hyvän myyntipaikan. Olimme ensimmäisten joukossa myyntipaikalla kello puoli kuusi ja noin tunnin verran yritimme torkkua täyteen pakatussa autossa, jossa jalkatilaa ei liiemmin ollut.

Virallinen myyntiaika alkoi kahdeksalta aamulla, mutta jo puoli seitsemältä sai alkaa purkamaan tavaroitaan autosta ja järjestellä myyntipistettä. Välittömästi kun auton peräluukku aukeni, ahneimmat ostajat rynnistävät avatun takaluukun luo ja alkoivat penkoa laatikoita taskulamput käsissään. Suurin osa näistä aikaisista asiakkaista oli muita myyjiä, jotka halusivat tehdä edullisia löytöjä, jotta voivat myydä parhaimmat tuotteet parempaan hintaan omassa pöydässään. Näille haaskalinnuille ei riittänyt huutaminen eikä hätistely. Ainostaan laatikoiden repiminen heidän käsistään oli riittävän selvä viesti siitä, että emme ole vielä valmiita myymään.

Kun pöytä oli vihdoin saatu kutakuinkin järjesteltyä, pystyimme aloittaa myymisen. Kauppa kävi yllättävän hyvin, vaikka suurin osa myytävistä tavaroista olikin turhanpäiväisiä tilpehööriä. Toki joukkoon mahtui myös elokuvia, lautapelejä ja keittiövälineitä.

Päivän piristys oli yli 70-vuotias herra, joka osti Pietarista kertovan aikakauslehden. Hän tuumasi, että onhan Venäjällä käytävä ennen kuin joutuu kuoppaan makaamaan. Herra palasi päivän mittaan useamman kerran takaisin myyntipisteellemme juttelemaan niitä näitä. Tietysti nyt tiedämme hänen koko suvun kaikki tragediat.

On merkillistä, mitä kaikkea kirputoreilla yritetään myydä ja mitä lopulta ihmiset ostavat kun halvalla saavat. En asiaa sikäli kritisoi, parempi se on että tavarat löytävät uuden kodin, kuin että ne heitettäisiin suoraan roskalavalle.

Viimeisen tunnin ajan myimme lähes kaikki loput tavarat euron tai 50 sentin hintaan välttääksemme tavaroiden takaisin kotiin viemisen. Valitettavasti kaikkea emme saaneet myytyä, mutta jäljelle jääneistä tavaroista en itsekään suostuisi maksamaan yhtään mitään.

Vaikka päivä olikin pitkä: herätys klo 4 ja myyntipaikan siivoaminen lopulta kello 14, oli se ehdottomasti vaivan arvoinen niin rahallisesti kuin kokemuksensa puolesta. Pääsin käyttämään saksankielen taitojani muiden lähes yhtä huonoa saksaa puhuvien keskuudessa. Se on oikeasti mukavaa, sillä muualta tulleet puhuvat kantaväestöä hitaammin ja käyttävät yksinkertaisempia sanoja, jolloin minullakin on mahdollisuus ymmärtää. Kielitaitoni on selvästi kehittynyt tämän vajaan kahden kuukauden aikana, jonka olen nyt viettänyt Saksassa. Se antaa uskoa siihen, että jossain vaiheessa voisin mahdollisesti jopa saada työpaikan Saksasta. Siihen on vielä matkaa, mutta sitä sopii tavoitella!

Tänään lähdin kauppaan, sillä minulla oli vain suklaata kotona, mutta janosin Haribon karkkeja. Täällä Haribon karkeille on omistettu useampi hylly, mutta yksikään pussi ei ole samanlainen, mitä Suomessa myydään. Miksi? Koska suomalaiset haluavat karkkisekoitelmia ja saksalaiset eivät. Poikaystäväni selitti yhden karkin taktiikkaa sillä, että miksi ostaa sekoitelmapussia, kun joukossa on aina karkkeja, joista ei välitä niin paljoa. Saksalaisen logiikan mukaan on mukavempaa ostaa vain yhtä laatua, jolloin voi nauttia siitä lempikarkista täysin kourallisin. Itse ajattelen, että yhden karkkilaadun popsiminen on tylsää, ja suunnattomassa kokeilunhimossani haluaisin testata kaikkia, mutta aika, raha ja vatsalaukku ei anna myöten. Eikä pian vyökään, jos liikaa päätän testailla erilaisia herkkuja. En osannut päättää tänään(kään), mitä sorttia haluan, joten jouduin ostamaan kolme pussia.

Nälissäni avasin ensimmäisen ennen kuvaamista. Vasemmanpuoleisimpia lepakoita löytyy jostakin lajitelmasta Suomesta, mutta kahta muuta ei ainakaan tietääkseni löydä suomalaisista marketeista.

Toinen hauska juttu, johon törmäsin on brändi nimeltä "Finn crisp". Heidän tuotevalikoimaansa kuuluu erilaisia ruistuotteita. Päätin ostaa hapankorppua ja ruissipsejä. Olen kokeillut aiemmin Finn crispin valkosipuli-ruissipsejä ja ne oli varsin kelpoja, ei kuitenkaan yhtään vastaavia kuin Linkosuon RuisSipsit. Uskaltaisin jopa väittää, että saksalaisversiot on terveellisempiä: vähemmän rasvaa ja mausteita. Nähtävästi muuallakin kuin Suomessa ja Venäjällä osataan käyttää Suomen brändiä tuotteiden markkinoinnissa.

Nälkä tulee kirjoitellessa. Täytyy avata tuo Snacks- pussi. Kirjoittelen taas, kun jotain sanomisen arvoista tulee mieleen.

Edellisenä viikonloppuna (eli perjatina 23.10.) alkanut juhla, Kerb, on kylän suurin vuosittainen tapahtuma. Juhlat kestää yhteensä kaksi viikkoa. Tämän kahden viikon aikana muistellaan mennyttä vuotta ja kaikkia kommelluksia, joita kylässä on tapahtunut vuoden aikana. Typerimmät ja noloimmat tarinat -luonnollisesti- kerrotaan koko kylälle tarinamuodossa ja näitä kommelluksia esitetään myös traktorin lavalla.

Viime viikonloppuna viereiselle aukiolle nousi erilaisia myyntikojuja, törmäilyautorata, olutteltta ja erilaisia narunveto/arpa/ampumispelejä, joista voi voittaa krääsää. Felix todisti ampumataitonsa yhdessä pelissä ja voitti minulle muovikukkia, tikkarin ja kaksi erilaista ruuvimeisseliä. Nyt olen ikionnellinen ;)

Luonnollisesti juhlintaan kuuluu oleellisena osana alkoholi, etenkin olut. Sitä jaettiin kadulla traktorikulkueen kulkiessa. Tämä on siis se nolojen hetkien letka, jossa kerrotaan joidenkin kyläläisten kommelluksista. Poikaystäväni pikkuveli sai kunnian olla esittämässä tyttöystävää traktorin lavalla. Tarina meni kutakuinkin näin: joku kylän poika oli saanut uuden tyttöystävän. Eräänä iltana hän päätti käydä salaa tyttöystävänsä luona kylässä ja pimeyden vallitessa päätti kiivetä ikkunasta sisään tyttöystävänsä huoneeseen. Harmi vain, että naapuri huomasi tapahtuneen ja soitti poliisin paikalle. Tätänykyä koko kylä tietää tapahtuneesta.

Valitettavasti en tunne kylän henkilöitä, eikä mun saksankielen taito riitä ymmärtämään näitä tarinoita, mutta selvästi joku morsian itki leipomossa, joku pappa kaahas autolla ojaan ja possujakin on yritetty ampua. En osaa kertoa enempää. Kuulin myös tarinan aikaisemmalta vuodelta: pappa yritty nostaa venettä ylös traktorilla, mutta traktori meni perässä veteen. Hän lainasi traktoria joltakulta toiselta ja sekin vajosi.

Juhlintaan kuuluu tärkeänä osana perinteiset laulut, jotka jokainen paikallinen osaa ulkoa. Iltaisin baareissa järjestetään erilaisia tapahtumia, joissa juomisen ohella lauletaan yhdessä näitä lauluja. Eilen maanantaina järjestettiin aamusta alkanut juomatapahtuma. En osallistunut. Saan hauskuuteni siitä, että näen zombiksi muuttuneita kyläläisiä huonokuntoisina ja itse voi hymyillä heille, sillä minulla ei ole krapula. Katsotaan mitä tämä ja seuraava viikko tuovat tullessaan, Kerb on vasta alkanut.

Olimme päättäneet Pietarin vaihto-opiskelijakavereiden kanssa lähteä yhdessä Oktoberfesteillen ja ideasta innostuneena tilasin itselleni Dirndl'in jo huhtikuussa. Tästä hetkestä lähtien itselleni oli selvää, että minähän menen Oktoberfesteille tuli muut mukaan tai ei! Lopullinen matkakokoonpano oli mielenkiintoinen, sillä jokainen meistä puhui äidinkielenään eri kieltä: löytyi suomenruotsalainen, slovakialainen, saksalainen ja lapsena saksaan muuttanut venäläinen veijari. Ja minä, suomalainen --myös ryhmän ainoa henkilö, joka ei puhu saksaa.  

München oli täynnä juhlijoita ja yllätyksekseni katukuva oli täynnä perinneasuihin pukeutuneita ihmisiä. Dirndleissä ja Ledenhoseneissa on se hieno puoli, että jokainen halukas voi pukeutua niihin. Näimme lapsia, nuoria, aikuisia ja vanhuksia perinneasuissa. Mielestäni vanhemmat herrat ja rouvat osasivat tyylikkään perinteisen saksalaisen pukeutumisen parhaiten.

Oktoberfestin varsinainen festarialue oli kuin valtaisa huvipuisto "Hannu ja Kerttu" -tyylillä. Laitteiden lomassa oli valtavia eri brändien oluttelttoja. Kussakin teltassa saa vain yhtä olutta ja se tarjoillaan litran tuopista (die maß). Teltoista voi ostaa myös ruokaa, kuten puolikkaita possun jalkoja (eine halbe Haxe) sekä kaikkialla myydään sydämenmuotoisia pipareita erilaisilla söpöillä ja/tai romanttisilla teksteillä. Teltassa aika menee oman pöytäseurueen ihmisten kanssa jutusteluun, juomiseen ja laulamiseen live-bändin säestyksellä. Pöydillä tai tuoleilla seisominen on myöskin hyvin tavanomaista.

Jos ei halua ahtautua festarialueelle, voi Oktoberfestejä juhlistaa lähes missä baarissa tahansa. Baareissa olutvalikoima on laajempi, hintataso piirun verran edullisempi ja tasokkaimmissa pakoissa tarjoillaan myös perinteisiä Oktoberfestin ruokia. Myös Münchenin ulkopuolella voi päästä Oktoberfestien tunnelmiin, sillä lähes jokainen kylä järjestää oman pienimuotoisemman Oktoberfestin yhden viikonlopun aikana.

Hieno oli päästä paikanpäälle näkemään, tuntemaan ja haistamaan Oktoberfest. Olut oli hyvää ja sitä oli paljon. Mitä tässä muuta suotta valehtelemaan.

Puolikas possunpotka ja knödel.

Minä ja ystäväni perinteisissä saksalaisissa dirndleissä.

Oluet tarjoiltiin litran tuopeista. Jopa niiden kannatteleminen kävi urheilusta.

Pöytäseuruelaisia.

En missään vaiheessa ajatellut aloittaa blogin kirjoittamista elämästäni Saksassa, mutta aina toisinaan jokin mielenkiintoinen havainto Suomen ja Saksan yhtäläisyyksistä ja eroavaisuuksista tulee esiin, ja silloin on mukava saada se jonnekin ylös ja jaettua muiden kanssa.

Toisena syynä blogilleni on se, että tämä on ehkä nopein ja helpoin kanava jakaa kuulumisiani ja julkaista kuvia. Minua pyydettiin lähettämään kuvia luonnosta, ruoasta ja tavallisesta elämästä, joten niitä on luvassa. Myös hieman epätavallisemmista asioista ja juhlista aion päivitellä tänne (sillä jotenkin olen saanut sellaisen kuvan, että saksalaiset nauttivat vähintäänkin yhtä paljon juhlimisesta kuin suomalaiset).

Ei tällä erää tämän kummempaa. Kohta luvassa tietoa siitä, miten täällä tuo ensimmäinen kuukausi on sujunut.