Joulukuu on taas täällä, joten myös Saksan kuuluisat ja vähemmän kuuluisat joulutorit vilisevät ihmisiä. Perinteisesti torit avautuvat ensimmäisenä adventtina ja ovat usein auki jouluaattoon asti, jotkut jopa uuteen vuoteen saakka.

Perinteisiä tekstein koristeltuja Lehkucheneita löytää jokaiselta torilta.

Päiväsaikaan torit ovat rauhallisia paikkoja, jossa lapsiperheet ja ikäihmiset käyvät etsimässä joululahjaideoita ja maistelevat paikallisia herkkuja. lltaa kohden kävijäkunta vaihtuu opiskelijapainotteisemmaksi ja sekaan lyöttäytyvät työssäkäyvät aikuiset, jotka useimmiten seurustelevat lämpimän kupin ääressä ja nälän yllättäessä suuntaavat läheisille ruokakojuille ostamaan suolaisia purtavia, kuten makkaraa, crepejä, langosia (letun tyylinen ruoka, joka uppopaistetaan rasvassa), pizzaa ja muita kulloinkin tarjolla olevia lihaisia ruokia.

Glögikojun pöydissä oli tunnelmallinen soihtuvalaistus.

Kuten tämän kirjoituksen otsikostakin saattaa päätellä, niin joulutorit toimivat kohtaamispaikoina. Sinne mennään pitkän työpäivän jälkeen juomaan kuppi lämmintä Glühweinia, joka on glögin saksalainen vastine. Myös opiskeljat tapaavat ystäviään usein joulutorin valojen loisteessa ja hiippailetvat koteihinsa yön tunteina. Tuttujen lisäksi torilla on helppo tutustua uusiin ihmisiin, sillä ruoka- ja juomakojujen edustalla on vain rajoitetusti pöytätilaa, jonka ansiosta jokainen vapaa pöydän kulma on oiva mahdollisuus lyöttäytyä uusien ihmisten seuraan, ja alkoholilla höystetyt juomat madaltavat kynnystä aloittaa ystävällismielinen keskustelu pöytäläisten kanssa.

Lämpimät juomat tarjoillaan lasisista tai posliinisista mukeista, joissa on pantti. Kupposet palautetaan käytön jälkeen sinne, mistä juomat ostettiin.

Itse tutuistuin hieman alle 50-vuotiaaseen taiwanilaiseen mieheen, joka oli vierailemassa saksalaisen tuttavansa luona kolmen päivän ajan. Molemmat miehet olivat insinöörejä ja olivat tutustuneet toisiinsa saksalaisen ollessa työkomennuksella Taiwanissa. Glögin mittaisen tutustumisen aikana jaoimme tarinoita maailmalta ja yritimme yhdessä muistella, mitä mielenkiintoisia nähtävyyksiä Darmstadtin lähimaastosta löytyy, jonne kaksikko voisi jäljellä olevan kahden päivänä aikana suunnata.

Illan toinen kohtaaminen oli kahden yliopisto-opiskelijan kanssa. He vaikuttivat kovin kiinnostuneita Suomesta. Usean kysymyksen jälkeen he saivat selville, että suomalaisille on normaalia olla tuttujen kanssa saunassa alasti, toisinaan jopa sekaryhmissä, mutta julkisissa saunoissa pitäydytään vain oman sukupuolen edustajien kanssa (lue aikaisempi kirjoitus Jugenstilbadista). Heidän mielestään ajatus on täysin nurinkurinen, sillä tuttujen näkeminen alasti on kiusallista, mutta tuntemattomien kanssa alastomuuden kestää, sillä heitä ei luultavimmin enää koskaan tapaa. Ymmärrän heidän ajatuksenjuoksunsa, mutta valitsen silti mielummin naisten saunavuoron.

Wanhan ajan karkkikauppa

Mikäli seurustelu tuttujen tai tuntemattomien kanssa ei innosta, niin joulutorilla voi tietenkin viettää aikaa myös kierrellen ja nauttien joulun tunnelmasta. Ruoka-ja juomakojujen lisäksi joulutoreilta löytää monenlaisia herkkupuoteja. Myynnissä on muun muassa käsintehtyä toffeeta, karkkeja, hunajaa, pipareita ja erilaisia perinteisiä saksalaisia keksejä. Näiden lisäksi useat käsityöläisten myyvät torilla valmistamiaan tuotteita. Erityisesti villatuotteet kuten sukat, paidat ja pipot ovat talvisaikaan suosittuja. Keramiset astiat, ruokakellot sekä pöytäkoristeet kuuluvat vahvasti saksalaiseen käsityöläisperinteeseen, jonka vuoksi lähes jokaiselta joulutorilta voi löytää keramiikkaa. Sekaan mahtuu myös paljon massatuotannolla valmistettuja paitoja, kaulahuiveja ja muovisia vimpaimia, joiden myyntiä joulutoreilla on varinaisesti ymmärrä, mutta saahan sitä myydä mitä huvittaa.

Vinkki: vaikka suomalaisen näkövinkkelistä joulutorin tarjonnasta löytyy ihania joululahjaideoita, niin kannattaa harkita vahvasti ennen kuin ostaa niitä saksalaisille lahjaksi. Heidän silmissään torilta ostetut lahjat välittävät lähinnä tarinaa siitä, että glögin maistelun lomassa jolulahjaostokset unohtuivat totaalisesti, eikä mikään muu paikka viime hetkellä ollut enää auki, joten hunajakojun valmiiksi paketoitu herkkukori oli ainut mahdollisuus selvitä kiusalliselta "anteeksi rakas, unohdin lahjasi" -keskustelulta.

Meillä ei ole kotona koskaan vietetty halloweenia, sillä se ei kuulu suomalaiseen perinteeseen. Itse naamiaisia ja teemajuhlia rakastavana ihmisenä olen halunnut päästä mukaan halloweenin ihmeelliseen maailmaan lähinnä siitä syystä, että pääsen tekemään erilaisia maskeja ja kehittelemään asukokonaisuuksia jo omistamistani vaatteista. Pinterestiin olen jo yli vuoden verran kerännyt mielenkiintoisia naamiaisideoita, lähinnä meikkivinkkejä. Tänä vuonna niille ei tullut käyttöä, sillä emme saaneet kutsua yksiinkään halloween-bileisiin, emmekä väkisin tunkeneet itseämme sellaisiin. Tämä lähinnä siksi, että poikaystäväni ei erityisesti innostunut ihmissusimeikistä, jota olin hänelle suunnitellut. Ei se mitään.

Suurin halloween-pettymys oli kuitenkin se, että Saksassa on Amerikan mallin mukaan tapana käydä keppostelemassa naapurustossa keppostelemassa, mutta kukaan ei tullut ovellemme! Meillä oli punottu kori täynnä pieniä karkkipusseja ja naapurusto vilisee lapsia, mutta yksikään ei tullut ovellemme. Olisin kovasti tahtonut nähdä muutaman pikkunoidan kuiskuttelemassa „Süßes oder Saures“    (karkki vai kepponen) oviaukossa. Pettymyksen määrä on suuri, mutta onneksi on edes karkkeja, joita syön taltuttaakseni tuskani. Pieneksi huvitukseksi "muokkasin" yhden kuvan, joka mielestäni tuo esille hienosti yhden mahdollisen halloweeniin liittyvän sudenkuopan.

Tämän kuvan nimi on "odotukset vastaan todellisuus".

Ehkä hyvä, etten mennyt halloween-bileisiin. Olisin kuitenkin ollut epäonnisen näköinen ihmissusi. Vaikka onhan tuo tyttö hirmuisen suloinen. Ehkä ensi vuonna sitten.

Poikaystäväni isä löysi lokakuussa nettiä selaillessaan tiedon, että Frankfurtissa on suomalaisia tuotteita myyvä kioski. Poikaystäväni sisko ja setä tekivät yhdessä matkan sinne yllättääkseen minut. He kertoivat palatessaan minulle pienestä hämyisestä mökistä metsän keskellä, josta voi ostaa Suomi-juttuja. Kuulemma kaikki tuotetiedot ja kyltit on ainoastaan suomeksi, joten heillä ei ollut pienintä aavistustakaan siitä, mitä kaikkea tässä pienessä mökinpahasessa yritettiin kaupata heille. Sain tuliaisiksi Fazerin salmiakkipastilleja, kaksi pientä Finlandia Vodka pulloa, Muumi suklaata ja Muumi teetä. Etenkin salmiakki lämmitti mieltäni kovasti, sillä sitä ei täältä liiemmin löydä. Heillä oli myös mukanaan esite glögi-iltamasta, jota vietetään lauantaina 21.11. FinnKioskin pihassa. Merkkasin päivän välittömästi kalenteriini ja laitoin muutaman muistuksen varmuuden vuoksi puhelimeeni, jotten vahingossakaan unohtaisi. 

Kyseinen lauantai saapui vihdoin ja sain liiemmittä suostutteilutta Felixin tulemaa kanssani glögi-iltamaan. Vielä ennen lähtöä appi muistutteli, että älä sitten pety, kyseessä on todella pieni huone metsän keskellä. Vastasin, että silloinhan se on autenttinen suomalainen mökki.

Tällainen pieni tie johdattaa FinnKioskille. Oikealla puolella on siirtolapuutarha ja vasemmalla on metsää, jonne ei pääse kulkemaan, koska se on aidattu. Oma teoriani on, että se on aidattu juurikin FinnKioskin asiakkaiden takia, jottei Karhun huuruissa olevat suomalaiset eksy metsään. Tätä teoriaa tuki matkan varrelta löytynyt tyhjä Karhun oluttölkki.

Kioskin pihaan oli pystytetty kolme pientä juhlatelttaa, jossa vieraat pääsivät nauttimaan glögistä ja korvapuusteista. Sää oli perinteinen saksalainen talvisää, eli n. 5 °C ja vesisadetta. Tällaista on nyt ollut useamman päivän.

Kioski oli todellakin vain yksi pieni huone, jossa oli myynnissä erilaisia tuttuja herkkuja, kuten hilloja, suklaata, kaurahiutaleita, olutta, liköörejä, lihasäilykkeitä ja ruisleipää. Heillä on myös nettikauppa, mutta omistajan mukaan ihmiset haluavat tulla paikan päälle ihastelemaan näitä eksoottisia tuotteita. Jos haluat tutustua tarkemmin heidän valikoimaansa ja hintatasoon, tästä pääset heidän sivuilleen: http://finnkiosk.de/ .

Omat ostokseni koostui Karhun oluesta (maistiaisiksi isäntäperheelle), puolukkalikööristä, karpalolonkerosta ja Pandan lakumix-pussista. Alkoholituotteet olivat edullisempia kuin Alkosta ostettaessa. Kyllä – tarkistin Alkon nettisivuilta hinnat ennen reissua FinnKioskiin. Muut tuotteet olivat samaa hintatasoa tai hieman kalliimpia. Kohtuuhintaista omasta mielestäni, mutta täkäläisiin hintoihin verrattuna kallista. '

Ostostuokion päätteeksi nautimme muiden vieraiden ympäröimässä sinisessä teltassa mukilliset alkoholitonta glögiä ja jaoimme yhden korvapuustin. Glögiä ja korvapuustia ostaessa oli todella vaikea päättää, millä kielellä tekisin tilauksen: suomeksi, saksaksi vai englanniksi. Ja myyjä ihmetteli, minkä ihmeen takia haluamme alkoholitonta glögiä. Kun Felix vastasi, että hänen täytyy ajaa, niin myyjä jatkoi ihmettelyään ja totesi että emme kai me molemmat ole ratissa yhtäaikaa. Saksassa myydään hyvin vastaavaa tuotetta, Glühweinia, joka on aina alkoholillista. Lapsille on joku oma versio, mutta sillä on toinen nimi. Eikä täällä ole niin justiinsa, vaikka vähän olisi olutta tai glögiä nauttinut ennen ajomatkaa. Alkoholi- ja liikennekulttuuri on hieman erilainen kuin Suomessa.

Ympäriltä kuului niin suomea kun saksaa, mutta voittopuoleisesti paikalla oli suomalaisia. Heidän tarinoistaan en tiedä, kuinka he ovat paikalle eksyneet ja kuinka pitkään he ovat asuneet Saksassa. Hyvin näyttivät viihtyneen. Useat ottavat koiransa mukaan ja istuskelevat teltassa kaikessa rauhassa ja polttavat muutaman savukkeen. Kaiken kaikkiaan eläminen täällä on rennompaa kuin Suomessa, sillä kaikkia sääntöjä ei tarvitse noudattaa niin vakavasti. Toisia sääntöjä sitten vahdataan huomattavasti tiukemmin. Kuulin eilen, että jos sattuu olemaan niin hyvä talvi, että lunta sataa maahan asti, niin varhain aamusta talonomistajat ryntäävät lakaisemaan heidän tieosuutensa täysin lumettomaksi ennen kuin muut lähtevät töihin. Täällä on laki, jonka mukaan yksityishenkilöt ovat vastuussa siitä, jos talon edustalla on lunta ja joku sattuu kaatumaan ja satuttamaan itsensä, jolloin kyseisen tiepätkän varressa asuva henkilö joutuu maksamaan kaikki terveydenhoitokulut, jotka kaatuneelle henkilölle aiheutuu. Pahimmassa tapauksessa joku voi loukkaantua pahasti ja olla esimerkiksi liikuntakyvytön lopun elämäänsä. Tällöin tiepätkän omistaja joutuu maksamaan korvausta lopun elämäänsä tälle toiselle henkilölle. Kuulostaa aika hurjalta suomalaisen korvaan, eikö kuulostakin?

Lauantaisin Darmstadtissa järjestetään ulkoilmakirpputori, jossa lähinnä ulkomaalaiset ja maahanmuuttajat käyvät ostoksilla ja myyvät omia tavaroitaan.

Heräsimme neljältä aamulla ja lähdimme liikenteeseen viiden jälkeen varmistaaksemme itsellemme hyvän myyntipaikan. Olimme ensimmäisten joukossa myyntipaikalla kello puoli kuusi ja noin tunnin verran yritimme torkkua täyteen pakatussa autossa, jossa jalkatilaa ei liiemmin ollut.

Virallinen myyntiaika alkoi kahdeksalta aamulla, mutta jo puoli seitsemältä sai alkaa purkamaan tavaroitaan autosta ja järjestellä myyntipistettä. Välittömästi kun auton peräluukku aukeni, ahneimmat ostajat rynnistävät avatun takaluukun luo ja alkoivat penkoa laatikoita taskulamput käsissään. Suurin osa näistä aikaisista asiakkaista oli muita myyjiä, jotka halusivat tehdä edullisia löytöjä, jotta voivat myydä parhaimmat tuotteet parempaan hintaan omassa pöydässään. Näille haaskalinnuille ei riittänyt huutaminen eikä hätistely. Ainostaan laatikoiden repiminen heidän käsistään oli riittävän selvä viesti siitä, että emme ole vielä valmiita myymään.

Kun pöytä oli vihdoin saatu kutakuinkin järjesteltyä, pystyimme aloittaa myymisen. Kauppa kävi yllättävän hyvin, vaikka suurin osa myytävistä tavaroista olikin turhanpäiväisiä tilpehööriä. Toki joukkoon mahtui myös elokuvia, lautapelejä ja keittiövälineitä.

Päivän piristys oli yli 70-vuotias herra, joka osti Pietarista kertovan aikakauslehden. Hän tuumasi, että onhan Venäjällä käytävä ennen kuin joutuu kuoppaan makaamaan. Herra palasi päivän mittaan useamman kerran takaisin myyntipisteellemme juttelemaan niitä näitä. Tietysti nyt tiedämme hänen koko suvun kaikki tragediat.

On merkillistä, mitä kaikkea kirputoreilla yritetään myydä ja mitä lopulta ihmiset ostavat kun halvalla saavat. En asiaa sikäli kritisoi, parempi se on että tavarat löytävät uuden kodin, kuin että ne heitettäisiin suoraan roskalavalle.

Viimeisen tunnin ajan myimme lähes kaikki loput tavarat euron tai 50 sentin hintaan välttääksemme tavaroiden takaisin kotiin viemisen. Valitettavasti kaikkea emme saaneet myytyä, mutta jäljelle jääneistä tavaroista en itsekään suostuisi maksamaan yhtään mitään.

Vaikka päivä olikin pitkä: herätys klo 4 ja myyntipaikan siivoaminen lopulta kello 14, oli se ehdottomasti vaivan arvoinen niin rahallisesti kuin kokemuksensa puolesta. Pääsin käyttämään saksankielen taitojani muiden lähes yhtä huonoa saksaa puhuvien keskuudessa. Se on oikeasti mukavaa, sillä muualta tulleet puhuvat kantaväestöä hitaammin ja käyttävät yksinkertaisempia sanoja, jolloin minullakin on mahdollisuus ymmärtää. Kielitaitoni on selvästi kehittynyt tämän vajaan kahden kuukauden aikana, jonka olen nyt viettänyt Saksassa. Se antaa uskoa siihen, että jossain vaiheessa voisin mahdollisesti jopa saada työpaikan Saksasta. Siihen on vielä matkaa, mutta sitä sopii tavoitella!